Ennakoitavuutta ja johdettavuutta

Piia Similä / 04.1.2017

Nanten Oy Mona Grannenfelt, kuvaaja Jarkko Vertanen

Kun Mona Grannenfelt astui perheyrityksen johtoon muutama vuosi sitten, hän halusi käyttöönsä nykyaikaisen taloushallinnon järjestelmän. Samalla kun vanha tilitoimisto meni vaihtoon, vaihtui myös taloushallinnon järjestelmä sähköiseen pilvipalveluun Procountoriin.

 - Procountorin käyttöönotto on muuttanut yrityksemme taloudenhoitoa todella paljon. Se on tuonut kaivattua sujuvuutta ja sitä kautta parantanut yrityksen johdettavuutta, sanoo Nanten Oy:n toimitusjohtaja Mona Grannenfelt.

Nanten Oy on kotimainen, vuonna 1963 perustettu yritys, joka valmistaa betonilattiapinnoitteita. Tuotekehitys ja valmistus tehdään Tuusulassa, ja lisäksi yrityksellä on tytäryhtiö Venäjällä.

- Meillä on Procountorissa käytössämme konserniympäristö, josta taloutta pääsee seuraamaan konsernitasolla, reaaliaikaisesti. Tiedot saa helposti yhdellä silmäyksellä, eikä niiden etsimiseen mene turhaan aikaa. Kaikkien konsernin yritysten taloudenpito kulkee saman ohjelmiston kautta.

Huomattavia taloudellisia säästöjä

Yrityksellä on myös omaa taloushallinnon osaamista talossa. Mona Grannenfelt kertoo, että Procountoriin siirtymisen jälkeen heiltä on vapautunut talousosaamista muualle kuin rutiininomaiseen exceleiden pyörittelyyn. Kustannustehokkuutta on lisännyt myös se, että osa taloushallinnosta pystytään nyt tekemään sisäisesti ilman tilitoimiston apua. Vaikka työnjako yrityksen ja tilitoimiston välillä onkin selkeä, tehtäviä voidaan säädellä myös työtilanteen mukaan.

 - Vuorovaikutus tilitoimiston kanssa on jatkuvaa ja reaaliaikaista, kaikkea muuta kuin perinteistä, kuukausittaista kuittien kärräämistä tilitoimistoon. Onneksi siitä on päästy.

Procountorin käyttöönotto sujui Nanten Oy:ssa ongelmitta. Grannenfelt kiittelee ohjelmiston helppoa käyttöliittymää, jonka avulla esimerkiksi matkalaskujen tekeminen onnistuu vaivattomasti. Henkilöstö oppi nopeasti käyttämään ohjelmistoa tarpeisiinsa. Raportointi- ja muita työkaluja Mona Grannenfelt kuvaa käyttäjäystävällisiksi.

- Parasta sähköisessä taloushallinnossa on ennakoitavuus. Talouden hallinta on sujuvaa, reaaliaikaista. Procountoria käyttämällä minulla on yksi stressin aihe vähemmän. Procountor on kuin ikioma talousassistenttini, joka tekee töitä puolestani, Grannenfelt nauraa.

Johdettavuutta reaaliaikaisilla luvuilla

Yrityksen talouden suurien linjojen näkeminen on nopeaa, ja lisätietoja pääsee katsomaan aina ja kaikkialta, kun siihen on tarvetta.

 - Koko sähköisen maailman tuoma taloudellinen hyöty yrityksellemme on valtava. Sisäinen analyysi on nyt helppoa, esimerkiksi kulu- ja tilinpäätösanalyysit ovat luotettavia ja tässä hetkessä. Voisi sanoa, että virhemarginaalimme on laskenut nollaan, kun vertaan aiempaan, jolloin lukuja ynnäiltiin Excelissä.

-Totta kai sähköisen taloushallinnon järjestelmän kanssakin tarvitaan pelisilmää. Sudenkuoppa vaanii silloin, jos luottaa järjestelmään sokeasti. Ohjelmahan ei voi tietää, puuttuuko raporteilta vaikkapa jokin ostolasku. Tällainen tieto on yrityksen johdon ammattitaitoa. Voisinkin sanoa, että vaikka taloustilanteen näkee Procountorista päivätasolla, on sähköinen taloushallinto reaaliaikaista ehkä pikemminkin kuukausi- kuin päivätasolla, Mona Grannenfelt muistuttaa. Päivätason tuloksia on osattava tulkita ja soveltaa enemmän kuin kuukausitasoisia.

Yrityksen omalla talousosaamisella on siis edelleen käyttöä. Juuri sen avulla Procountorista saa parhaan hyödyn irti. Jos talousosaaminen yrityksessä on ohutta, hyvä ajatus on käyttää analyysien tekemiseen enemmän tilitoimiston ammattitaitoa.

 - Sähköisesti toimiva tilitoimisto on ollut yrityksellemme todella merkittävä asia. Kun peliin lisää tilitoimiston kanssa yhteiskäytössä toimivan sähköisen taloushallinnon ohjelmiston, puhutaan merkittävästä kustannussäästöstä ja -tehokkuuden noususta, Grannenfelt summaa.

Lue vinkkimme yrityksen talouden hallintaan

Sähköisen taloushallinnon avulla yritys saa taloutensa hallintaan ja kulut kuriin. Lue viisi vinkkiämme toimitusjohtajille taloudenhallintaan.

Lataa opas

Mona Grannenfeltin kuva: Jarkko Vertanen

 

sähköinen taloushallinto